Kuulemani mukaan edesmenneellä ihmisukillani oli erikoinen ilmaisu, joka täsmää meidän tilanteeseen, Polli Viskattaja eli villi paskattaja iski meille perjantaina 13.11. Epäonnenpäivä. Ensin minä ja Tuure ladattiin 20 ammusta pitkin olohuonetta aamuyöllä. Illalla Pontus liittyi jo joukkoon. Minua alkoi sitten jo illasta oksettaakin ja ripulikakassa oli kirkas punainen väritys. Tuure alkoi voida paremmin ja minä pahemmin. Viimeinen pisara oli punasävyinen oksennus ja silloin sitä mentiin tuli hännän alla! Eläinlääkäri totesi, että olen kuivanut, minulla on vähän lämpöä ja tulehdusarvot lievästi koholla. Sain sitten tiputuksessa nestettä ja päästiin kotiin Kaopektin kanssa. Käynti meni erittäin hienosti ilman paniikkia ja ihmisiskä oli koko ajan minun tukena. Kotona Pontus oksensi kaaressa, kun me avattiin ovi eteiseen. Ai kun oli ihmisäidillä ilme!
Lauantaiaamuna ihmisäiti siunaili onneaan, että on tuo tekstiilipesuri, oli 5 mattoa ottanut osumaa yön aikana. Mitäpä sitä sairaana ulos asioimaan, kun sisällekin voi mukavasti toimitella. Ei kun minkä minä sille voin! Cerenia lopetti oksettamisen. Lauantaina nautin Inupektin, kun mikään ei kelvannut. No, sunnuntaina söin osan Kaopektistä, kun se hierottiin herkkujen päälle. Söin Inupekt Forten ja näytin voivan vähän paremmin, sunnuntai meni ripuloidessa ja tauti näytti vähän laantuvan. Maanantai aamuna oli koko talo räjäytetty, lue kuitenkin kylpyhuone.. Oli liikaa punaista seassa tuumi ihmisäiti ja aloitti soittelurallin jokaiselle eläinlääkärille, turhaan. Kaikki täyttä tai ei vastaa. Iltapäivällä yksi eläinlääkäri soitti takaisin ja sanoi, että seurataan vielä, kun minä kuitenkin juon vettä, vaikka en syö oikein mitään. Ihmisäiti juoksi hakemaan Dia-tab lääkettä, mutta voiko joku kertoa miten sellaisen jättimöllykän saa pienelle koiralle huijattua, joka on päättänyt olla syömättä mitään.
Tiistaina herättiin painajaiseen taas. Minä olin väsynyt ja ripulia oli pitkin olohuonetta ja kylppäriä. Vertakin näkyi ripulilimassa ja taas alkoi soittelu, kohteena se ainoa oikea paikka. Onneksi siellä hoitaja ymmärsi, että nyt on ihmisäidillä hätä minusta puhumattakaan ja taikoi meillä vielä ylimääräisen ajan ja tutulle tädille. Siellä sitten todettiin, että en ole tällä kertaa kuivanut, vaikka paino on pudonnut noin 400 g. Otettiin laajempia labroja, annoin hienosti hoitaa ja tutkia ja ihmisiskä oli minun tukena ihan joka hetki. Kaikki arvot oli normaaleja, ei syytä epäillä mitään tautia, tulehdus mikä tulehdus. Mutta se antibiootti, täti sanoi, että se on pahanmakuinen. Olen samaa mieltä ja annostelukin oli varsin brutaalia. Minne tästä voi huomauttaa? Vaikka toki piristyin niin kovasti, että ehkä nielen nämä mutinat aiheesta seuraavaan lääkitykseen asti. Onnea vain yritykseen ihmisäiti ja -iskä.
Eilen illalla leikin ihan vimmatusti pupun ja Tuuren kanssa. Söin pikkiriikkisen kanaa ja jotain herkkuja. Kävin reippaasti juomassa. Iltalenkki sujui mallikkaasti. Viikko on syötävä tuota lääkettä, joka taitaa auttaa minua. Aion laittaa hanttiin edes vähän. Viikonloppunakin minä aina välillä leikin ja lenkkeilin, söin jotain pientä, mutta yöt oli tosi rankkoja, kun massussa väänsi ja käänsi. Tuossa ohessa Tuure on ollut ihan terve ja Pontus on toipunut myös. Kun nyt vain minutkin saadaan kuntoon! Lysti ei kuulemma ole ollut halpaa, niin alkaisi jo riittää. Sain muuten taas jotain erikoisruokaakin, jonka voin varmaan jättää tälläkin kertaa syömättä. Oppii tuo ihmisäiti, ettei osta kaikkea, mitä suositellaan.
Terveisin, hymypoika Matty
Kiitos Terhi Hanna, nämä tarinat ovat niin mainiosti kirjoitettuja!!!