Kaikki pentumme myydään lemmikiksi hyviin koteihin. Pennut ovat näyttelykelpoisia, ts. rekisteröityjä Suomen kennelliittoon ja rodunomaisista vanhemmista, mutta emme lupaa kenestäkään tulevaa näyttelytähteä. Normaalia alempaa hintaa emme anna vain siksi että tulevat ”vaan” lemmikiksi, myös se näyttelytähti on jonkun lemmikki…
Eläkeläisiä luovutetaan ajoittain sopiviin eläkekoteihin kun sopiva tulee vastaan. Aikuiset koirat myydään lemmikiksi siinä kunnossa kuin ovat eli iän mukaisia vikoja löytyy…
Pelkkien hintatiedustelujen välttämiseksi todettakoon että meillä lyhytkarvaisen venäjäntoyn pentu maksaa 1600 euroa, venäjänbolonkan pennut 1800 euroa ja pomeranianin pennut 2500 euroa ellei muuta mainita.
Pentumme syntyvät makuuhuoneessamme ja kasvavat olohuoneessamme, emme omista kennelrakennuksia vaikka kennelnimi onkin. Tämä on siis koiriemme ja myös meidän kotimme, ei eläintarha eikä huvipuisto jonne voi tulla käymään miten haluaa. Pennun varanneille varataan ajankohta pentujen ollessa noin 5 viikon ikäisiä milloin siihen omaan pentuun sisaruksineen saa halutessaan tulla tutustumaan. Rotuun tutustumiset ym renkaanpotkintakeikat voi suorittaa vaikka koiranäyttelyssä, ei kotonamme…
Mieti tarkkaan valitsetko uroksen vai nartun! Molempiin sukupuoliin liittyy hyviä ja huonoja puolia. Ja kaikki koirat ovat yksilöitä! Uroksilla on yleensä tasaisempi luonne, sillä hormonit eivät vaikuta niiden luonteeseen samalla tavalla kuin narttujen. Juoksut saattavat kuitenkin vaikuttaa uroksiinkin häiritsevästi kun lähistöllä on juoksunarttuja. Ongelmina urosten kanssa saattaa esiintyä reviirin merkkausta, karkailua juoksuisten narttujen luokse sekä eturauhasvaivoja ja kivesyöpää vanhemmalla iällä.
Nartuille tulee juoksuaika vähintään kahdesti vuodessa ja juoksut kestävät kolmesta neljään viikkoa. Verta tiputellaan sinne ja tänne. Juoksuja ennen ja niiden aikana narttu on usein helposti ärsyyntyvä tai apea, ja kilteinkin narttu saattaa ärähtää. Narttu livahtaa tilaisuuden tullen lähimmän uroksen luo ja ei-toivotut pennut saavat näin helposti alkunsa, Juoksuhousut ovat vain siivouksen helpottamiseksi eivätkä estä astumista! Juoksujen jälkeen osa nartuista tulee valeraskaaksi. Ja mikä pahinta, nopeasti kehittyvä ja tappava kohtutulehdus on aina huolena, samoin kuin nisäkasvaimet. Juoksut estävät myös osallistumisen eri harrastuksiin ja kilpailuihin.
No, jos kastroi uroksen tai steriloi nartun, selviääkö silloin kaikista ongelmista? Ei, kastrointi tai sterilointi eivät ole yleislääkkeitä kaikkiin ongelmiin, vaan vakavia toimenpiteitä, jotka voivat rankasti muuttaa koiran luonnetta, jopa päinvastaiseksi entisestä. Koirasta saattaa tulla pelokas, levoton, aggressiivinen, laiska, toimintahaluton, syöppö jne. Toimenpiteet tulee tehdä vain terveydellisistä syistä, aggressiivisuuden vuoksi tai keskimääräistä vahvemman sukupuolivietin vuoksi. Sterilointi ja kastrointi hidastavat perusaineenvaihduntaa ja leikatulla koiralla on yleensä taipumusta nopeampaan painonnousuun. Useilla turkki muuttuu helposti vanuvaksi ja takkuuntuvaksi pohjavillan lisääntyessä ja päällikarvan pehmetessä. Jopa 20%:lla narttuja virtsan pidätyskyky heikkenee.
HUOM! Emme vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin, joten turha soittaa, ota yhteyttä sähköpostilla pienen esittelyn kera ja jos tuntuu siltä että voisit tarjota hyvän kodin voimme tarpeen mukaan sopia sopivasta ajasta soitella ja jutella tai jatkaa viestittelyä. Lisäksi kaapattiin Facebook tilini, mutta olen nyt perustanut ihan uuden (Carola Stolpe-Fagernäs) jota kautta voi myös saada yhteyttä.

Myydään / sijoitetaan
Pomeranian pentu syntynyt 7.3.2023 (Fluffy-pentue)
Isä: Biconty’s He Dare To Rock ”Remu”
Polvet 0/0 (2011) ja silmät ok (2011, 2013, 2016)
Syntynyt 2010 eli 13 vuotias herrasmies
Omistaja: Tarja Junninen, Seinäjoki
Emo: Tastaway’s For Your Eyes Only ”Fluffen”
Polvet 0/0 (2022) ja silmät ok (2022)
Yhdistelmän sukusiitos 0,00 % kuuden sukupolven mukaan (Kennelliton suositus on alle 6,25 % neljän sukupolven mukaan laskettuna, tällä yhdistelmällä se on 0,00 %)
Vanhemmista löytyy kuvia Uutiset-sivulta 30.07.2023
Pentu luovutetaan rekisteröitynä Suomen kennelliittoon, madotettuna useasti, sirutettuna, eläinlääkärin tarkastamana ja varustettuna starttipakkauksella. Ensimmäiset rokotukset annettu, seuraavat vuoden kuluttua.
Hinta: 1800 euroa
Tastaway’s Fast And Fluffy ”Swart” musta upeannäköinen urospentu jolla pentukarva vaihtunut aikuisen turkkiin (uutta kuvaa odotellessa….)
Rohkea ja vauhdikas kaveri.
Yhteydenotot sähköpostitse: kenneltastaways@gmail.com
Venäjänbolonkan pennut syntyneet 13.9.2023 (Boy band-pentue)
Isä: Dushe-Greyka Dlya Schastiya ”Busen”
Polvet 0/0 (2018, 2020) ja silmät ok (2018, 2020) sekä prcd-PRA N/N
Emo: Best Guard Oya ”Oya”
Polvet 0/0 (2022), silmät ok (2022), sekä DNA-testin 214 tutkittua geeniä terveet (myös prcd-PRA)
Yhdistelmän sukusiitos 2,78 % kuuden sukupolven mukaan (Kennelliiton suositus on alle 6,25 % neljällä sukupolvella laskettuna, tällä yhdistelmällä se on 0,78 %)
Pennut luovutetaan rekisteröitynä Suomen kennelliittoon, useasti madotettuna, sirutettuna, eläinlääkärin tarkastamana ja varustettuna starttipakkauksella. Valmiita lähtöön 🙂
Hinta: 1800 euroa
Tastaway’s Backstreet Boy brown & tan urospentu
Vapaana!
Pikku herkkis vielä omaa kotia vailla ♥
Yhteydenotot sähköpostitse: kenneltastaways@gmail.com
Venäjänbolonkan pennut syntyneet 21.10.2023 (Instruments-pentue)
Isä: Grafit Blanc Electra ”Grafit”
Polvet 0/0 (2023) ja silmät ok (2023), sydän terve (2023) sekä DNA-testin 272 tutkittua geeniä terveet (myös prcd-PRA)
Emo: Vladisvet Talyanka ”Tintti”
Polvet 0/0 (2021, 2023), silmät ok (2021, 2023), sydän terve (2023) sekä prcd-PRA N/N
Yhdistelmän sukusiitos 1,07 % kuuden sukupolven mukaan (Kennelliiton suositus on alle 6,25 % neljän sukupolven mukaan alskettuna, tässä yhdistelmässä se on 0,78%)
Pennut luovutetaan rekisteröitynä Suomen kennelliittoon, useasti madotettuna, sirutettuna, eläinlääkärin tarkastamana ja varustettuna starttipakkauksella. Luovutus noin 10 viikon ikäisenä eli 30.12.2023.
Hinta: 1800 euroa
Tastaway’s Kugikli (fawn uros)
Varattu: Milla Heikkonen, Espoo
Tastaway’s Zhaleika (ruskea fawn narttu)
Varattu: Marja Kärki, Lohja
Pentujen painot ja kuvat päivitetään Uutiset-sivulle vähintään kerran viikossa!
Yhteydenotot sähköpostitse: kenneltastaways@gmail.com
Venäjänbolonkan aikuinen narttu
Jalostuksesta eläkkeelle jäävä aikuinen ruskea narttu etsii talven mittaan itselleen eläkekotia.
Narttu on supersosiaalinen, jopa niin että välillä pääsee ilopissat huomiosta. Terveenä ikänsä ollut, mutta kaipaisi kovasti jo omaa kotia ja omaa ihmistä joka olisi vain hänen. Mielellään aikuiseen kotiin, ja jopa ainoaksi kainaloiseksi tai toisen pienen kivan kaveriksi. Lyhyehkössä turkissa. Myyntihintana noin 500 euroa, terveystarkastastetaan ja tehdään hammashuolto ennen luovutusta.
Asuu nytt vanhemman akan ja ukon sekä koiralauman kanssa omakotitalossa maalla, piha aidattu koirien käyttöön. Lenkillä käymme metsäteillä ja järven rannalla, emme maantiellä autojen pakokaasuja haistellen. Koiramme eivät siis ole tottuneet sen enempää lapsiin, liikenteeseen, kerrostaloelämään kuin muutenkaan kaupunkioloihin emmekä lähde edes kokeilemaan sopeutuvaisitko…
Luovutaan vain jos sopiva koti löytyy, ei ole pakkomyynnissä eikä vielä mikään ikäloppu.
Mahdollisesti myös jokin muu eläkeläisistämme saattaisi olla valmis muuttamaan rauhalliseen eläkekotiin…
Yhteydenotot sähköpostitse: kenneltastaways@gmail.com

Pienille koirille sopivat remmi-pantayhdistelmät tulivat Speedie-shopilta Ruotsista.
Tästä edullinen ja helppokäyttöinen yhdistelmä hintaan 10 euroa/setti + postikulut!
Panta 10-20 cm säädöllä, remmi 180 cm. Leveys 1,5 cm.
Panta 20-30 cm säädöllä, remmi 180 cm. Leveys 1,5 cm paitsi keskimmäinen jonka leveys on 1 cm (MYYTY!)
Yhteydenotot sähköpostitse: kenneltastaways@gmail.com
Tulossa myyntiin myös hajakappaleita bling-bling pantoja