Tuossa Tuuren kanssa haukahtelin meidän elämästä lapsena maalla ja isompana kaupungissa. Ei oltu pienenä totuttu kaupunkielämään, mutta on tämä kyllä erikoista, kettukin tulee vastaan 2 metrin päässä etuovesta! Ei ne vaarat silti siihen lopu, Pontus-veli söi ilmeisesti myrkkyä lenkillä muutama viikko sitten ja oksenteli aivan hillittömästi vuorokauden mukaan lukien jotain ”valkeaa tablettia”. Minä ja Tuure olimme silloin turvassa mökillä. Ihmisvanhemmat olivat jo eutanasiaa varaamassa, mutta kun Pontus sitkeä sissi selvisi tuosta yön yli, niin päättivät että antaahan ukon vielä elää. Se on kuulemma jo toinen kerta, kun Pontuksella kävi tuuri. Ensimmäisellä kerralla yli 10 vuotta sitten myrkyt oli kapseleissa ja Pontus sai oksennettua ne pois lähes sulamattomina. Topi selvisi samasta myrkkyansasta, mutta ihmisäiti ei voinut käsittää miksi sellaisia myrkytettyä lihapaketteja oli keskellä rauhallista kirkonkylää. Vaara vaanii kaikkialla. Kuulemma kaupungissa vaarana on neulat, nastat, lasinpalat ja myrkyt, houkuttelevissa makkaranpaloissa ja juustoissa. En ole vielä päässyt maistamaan ja ihmisäiti toivoo, ettei kohdata ansoja, sillä minä ja Tuure ollaan ajatusta nopeampia.

Pari viikkoa sitten satoi tosi kovasti ja ihmisäiti vei minut kukkapenkin taakse pisulle ja tassun alle taisi osua terävä sepeli, kun aloin kauheasti vinkua ja pidellä etutassua ilmassa. Tassusta tuli ihan hervoton, eikä sitä voinut laittaa maahan. Päivystävä eläinlääkäri käski seurailla, epäili, ettei kyseessä voi olla mitään vakavaa, ehkä joku pikku venähdys. Vai ei ollut! Kyllä minun mielestä oli, koko illan pitelin tassua, kun siihen sattui, vaikka sainkin onneksi kipulääkettä. Ihmisäiti säikähti kovasti, vaikka sekin epäili, että olisin samanlainen draamakuningas kuin edesmennyt Topi. Paljon melua tyhjästä. Kuulin, että ilman aiempia vastaavia kokemuksia nyt olisi lähdetty jo ”ambulanssilla sairaalaan”, varmisti ne kuitenkin, että kuka ja missä päivystää, kun oli sunnuntai.

Mökillä olin enimmäkseen Tuuren kanssa, mutta viime viikonlopun sain olla ihan yksinäni. Lempilauluni on: miksi pupuni ei lennä, miksi pupuni ei lennä, tahdon perään mennä.. Oli mukava leikkiä rauhassa ja seurailla sammakoita. Silti kotona huomasi, että olin minäkin kaivannut Tuurea. Välillä me kolme nukutaan kaikki lähekkäin, välillä vähän kinastellaankin. Minusta on mukavaa seikkailla mustikanvarpujen ja puolukoiden keskellä. Muurahaisista en tykkää. Laumanjohtajuudesta on tulossa vielä tiukat neuvottelut. Tällä hetkellä Pontus johtaa, minä olen kakkonen ja Tuure lauman pohjimmainen. Pontus on palauttanut meidän järjestyksen viime päivinä. Yritettiin vallankaappausta. Ohi meni. Mielenosoitoslirut taas ovat ajaneet meidät pieneen pulaan, kun ihmisäiti on sanonut, ettei tämä peli vetele enää.

Tuurella on karva pidentynyt ja Tuuren lempipaikka tuntuu olevan syli, sinne pitää päästä 10 kertaa päivään, mutta kiire sieltä on poiskin, että saa juosta rallia pitkin taloa. Tuure tykkää edelleen viedä vaatteita ja nukkua niissä. Aina se jostain jotain löytää. Ja loikkii sänkyyn. Tuure on kenguruiden sukua. Pikkuinen painaa vain 2.4 kg ja on silti minua isompi, pidempi, korkeampi. Hieno kaveri. Upea velipoika. Koti näyttää kuulemma sille, että meillä asuu useampia taaperoita, joka paikassa on leluja ja vilttejä. Tuure järjestelee tavaroita huoneesta toiseen ja siirtelee lähes mitä vain minne itse haluaa. Joskus autan, joskus katson vain vierestä. Pitää aina ensin katsoa mikä on mieliala, hymyileekö ne vai kurtistaako jo kulmiaan, onko turvallista sotkea vielä vähän lisää.

Syysterveisin, hymypoika Matty