Hei vaan taas!
Näin sadepäivien iloksi olen opetellut laskemaan. Ensimmäinen varvas, toinen varvas, kolmas varvas.. ”Tuure, ei!” On se vaan kumma, jätin jo matot rauhaan ja siirryin maistelemaan varpaita ja piilottamaan lenkkareita, eikä ne silti ole tyytyväisiä. En ole varma miten se lelukassi räjähti, mutta jotenkin se otti ja meni tuhanteen palaan, kun jäin Mattyn ja Pontuksen kanssa alakertaan hetkeksi. Olisittepa nähneet ihmisäidin ilmeen! Lelut oli kyllä jo vauhdissa Mattylla ja jopa Pontuksella pitkin taloa, mutta se kangaskassi oli silppuna ja sattumalta minulla roikkui suikale suupielestä. Oli turha sanoa ”Matty se oli!” Siinä sitten kun väsähdin, piti viskautua Mattyn kylkeen kiinni ja esittää oikein suloista. Tai siihen ei kai esittämistä tarvita, oli sieltä sellainen lepertely kuultavissa. Silti jäi hieman epäilyttämään, että ehkä se lepertely oli veljelle tarkoitettua. Otan kyllä asiasta ensi tilassa selvää.
Terveisin, Tuure
Tuuren ihanat kertomukset jatkuu… Kiitos Terhi Hanna!