Heippa!
Ajattelin lähettää vähän kuulumisia sekä kuvia kuluneesta ajasta Torbjörnin kanssa. Torbjörn on asunut meillä nyt 7 kk ja hänestä on kasvanut todella reipas sekä komea poika. Hän on todella kiltti (vaikka aika villi välillä onkin ). Hän on myös erittäin ihmisrakas sekä aina kaikkien kaveri. Hän tykkää kovasti leikkiä ja hassutella (erityisesti isin kanssa). Jos hän saisi päättää hän leikkisi varmasti vuorokauden ympäri, joten energiaa hänellä riittää. Kotona hän on hyvin läheisriippuvainen ja haluaisi olla kokoajan kaikessa mukana. Tänne Paraisille tuli muutama viikko sitten ensilumi mistä Torbjörn on ollut kovin iloinen. Hän tykkää kovasti lumesta.
Hän on myös kova poika ”vilkuttamaan”. Hän alkaa aina vilkuttamaan molemmilla etutassuilla jos hän esimerkiksi haluaa saada herkkuja, saada meidän huomion tai haluaa päästä jonkun toisen syliin. Tämän hän aloitti tekemään jo todella pienenä ja on mielestäni todella suloinen tapa häneltä.
Hänen lempilelunsa ovat hernepalko sekä kanttarelli. Näitä hän pitää jatkuvasti suussa, varsinkin jos häntä väsyttää. Ilman niitä ei voida mennä nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt kaikki todella hyvin ja olemme todella kiitollisia että saimme juuri hänet meidän perheenjäseneksi.
Terkuin
Tia & Torbjörn/Tastaway’s ungorgettable charm
Suuret kiitokset ihanasta viestistä ja upeista kuvista!!!