Mieti tarkkaan valitsetko uroksen vai nartun! Molempiin sukupuoliin liittyy hyviä ja huonoja puolia. Ja kaikki koirat ovat yksilöitä! Uroksilla on yleensä tasaisempi luonne, sillä hormonit eivät vaikuta niiden luonteeseen samalla tavalla kuin narttujen. Juoksut saattavat kuitenkin vaikuttaa uroksiinkin häiritsevästi kun lähistöllä on juoksunarttuja. Ongelmina urosten kanssa saattaa esiintyä reviirin merkkausta, karkailua juoksuisten narttujen luokse sekä eturauhasvaivoja ja kivesyöpää vanhemmalla iällä.
Nartuille tulee juoksuaika vähintään kahdesti vuodessa ja juoksut kestävät kolmesta neljään viikkoa. Verta tiputellaan sinne ja tänne. Juoksuja ennen ja niiden aikana narttu on usein helposti ärsyyntyvä tai apea, ja kilteinkin narttu saattaa ärähtää. Narttu livahtaa tilaisuuden tullen lähimmän uroksen luo ja ei-toivotut pennut saavat näin helposti alkunsa. Juoksuhousut ovat vain siivouksen helpottamiseksi eivätkä estä astumista! Juoksujen jälkeen osa nartuista tulee valeraskaaksi. Ja mikä pahinta, nopeasti kehittyvä ja tappava kohtutulehdus on aina huolena, samoin kuin nisäkasvaimet. Juoksut estävät myös osallistumisen eri harrastuksiin ja kilpailuihin.
No, jos kastroi uroksen tai steriloi nartun, selviääkö silloin kaikista ongelmista? Ei, kastrointi tai sterilointi eivät ole yleislääkkeitä kaikkiin ongelmiin, vaan vakavia toimenpiteitä, jotka voivat rankasti muuttaa koiran luonnetta, jopa päinvastaiseksi entisestä. Koirasta saattaa tulla pelokas, levoton, aggressiivinen, laiska, toimintahaluton, syöppö jne. Toimenpiteet tulee tehdä vain terveydellisistä syistä, aggressiivisuuden vuoksi tai keskimääräistä vahvemman sukupuolivietin vuoksi. Sterilointi ja kastrointi hidastavat perusaineenvaihduntaa ja leikatulla koiralla on yleensä taipumusta nopeampaan painonnousuun. Useilla turkki muuttuu helposti vanuvaksi ja takkuuntuvaksi pohjavillan lisääntyessä ja päällikarvan pehmetessä. Jopa 20%:lla narttuja virtsan pidätyskyky heikkenee.